Sangraalin tarinaa ja luopumisen tunnelmia
Tästä se alkoi. Sangraal ja Stella Hagelstam hallimestaruuuksissa.Kuva: Hevosopisto / Annika Mäki

Sangraalin tarinaa ja luopumisen tunnelmia

Kuten kolumnissa kirjoitamme, nyt on oikea aika julistaa vuosi 2021 vuodeksi, jolloin FWB murtautui kaikin puolin varteenotettavaksi oikeaksi kilpahevoseksi. Tämän julistuksen myötä Suomessa kasvatettujen hevosten moittiminen on tästä lähin kerta kaikkiaan tyhmää, ja se kertoo ennen muuta siitä, että arvostelija on jäänyt henkisesti 90-luvulle.

Laskimme nimittäin, että kesän tärkeimmissä kilpailuissa FWB:t olivat edustettuna huomattavalla tavalla. Pohjola-sarjan finaalin seitsemästä parhaasta 4 oli FWB-hevosia, ja kouluratsastuksen SM-kilpailuiden kür-ohjelmassa kolme parasta oli Seuomessa kasvatettuja.

Yksi kaikkein parhaista on Hevosurheilun kuukauden FWB-hevonen,  Stella Hagelstamin Sangraal, joka syntyi Tuuli Heltimoisen kasvattina ja kasvoi Eeva-Maria Liikasen huomassa, kunnes astui kilparadoille Kerstin Nybergin kanssa. Sen nykyinen omistaja Vora Shruti kertoo, kuinka hän oli etsinyt hevosta ympäri Eurooppaa, kunnes sai videon Sangraalista.

”Se näytti siltä täydellisyydeltä, jota olin etsimässä”, Shruti kertoo.

Kesti vain muutaman päivän, ja hän lensi Suomeen kokeilemaan Sangraalia.

”Se oli vaikuttava hevonen, upea liikkuja, jolla oli täydellinen pää. En epäillyt hetkeäkään, etteikö se olisi seuraava hevoseni. Olin äärimmäisen onnellinen saadessani sen kaliiberin hevosen”, hän muistelee.

Ratsastuksen pääjutussa meillä on Elina Witt, joka kertoo tuntemuksistaan, kun hevoshararstus jää taakse. Viimeisemmäksi hän omisti Windsor V:n, joka kilpaili Lotta Luomajärven kanssa Suomen U25-joukkueessa.

”Miljoona euroa ja 30 vuotta myöhemmin, tässä sitä ollaan”, Witt naurahtaa ja kilisyttää lusikkaa kahvimukissa haastattelussa Ruskeasuon ratsastushallin kahviossa.

Muistelemme myös Spendrup L:ää, Antti Linnan elämän hevosta.

Uutisissa muun muassa oritilastoja.

Tilaa Hevosurheilu täältä. Tiedät, mistä puhutaan!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi