Arvo Ylitalo on poissa
Arvo Ylitalo kasvatti hevosia ja oli tunnettu kauppapuutarhastaan. Kuva: Jari Laurinko/TS

Arvo Ylitalo on poissa

Pitkän linjan hevosenomistaja ja hevoskasvattaja Arvo Ylitalo menehtyi tänään keskiviikkona tiistai-iltana saamansa aivoverenvuodon seurauksena.

Pidetyn ja nuorekkaan Arvo Ylitalon, 69, poismeno tuli täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä hänen läheisilleen ja koko raviurheilevalle Suomelle. Häntä jäi lukuisien ystävien lisäksi suremaan kolme lasta perheineen.

Vahvasti ravihevosiin satsannut Ylitalo kasvatti vuosien saatossa paljon menestyshevosia, muun muassa Suur-Hollola-voittaja Hullumiehen, kriterium-voittaja Jet Gardenin, For Lifen ja Meritin. Hevosenomistajana hän satsasi viime vuosina kimppahevosiin Kari Lähdekorven kanssa. Tämänpäiväisistä Kaptahin monté-lähdön voitosta ja Sobel Conwayn kolmossijasta Ranskassa Ylitalo ei ehtinyt iloitsemaan.

Kotimaassa Ylitalon pitkäaikainen yhteistyökumppani ja luottovalmentaja oli Harri Koivunen. Vielä viime viikonloppuna hän isännöi tallin väelle saunaillan, joka oli jo jokavuotinen perinne.

Arvo Ylitalon elämäntyö oli hänen 1981 perustamansa Ylitalon Kauppapuutarha. Se on Suomen suurin ruukkukasvien tuottaja.

Uutista päivitetty 28.7. klo 21.25.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi